Skip to main content

Culture and Creativity

Julkaistu:

FeMENism: uusia näkökulmia tasa-arvoon

FeMENism oli Euroopan solidaarisuusjoukkojen rahoittama nuorisovaihtohanke, jossa yhdistyivät ihmisoikeuskasvatus ja teatteri. Hankkeeseen kuului viikon mittainen vaihto-ohjelma, johon osallistui 30 iältään 18–25-vuotiasta nuorta Belgiasta, Kreikasta, Ranskasta ja Serbiasta. Ohjelman aikana osallistujia kannustettiin pohtimaan sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja valmistamaan teatteriesitys yhteisten oivallustensa pohjalta.

Alat:
Maat:
Määrärahat:
Rahoituslähde:

Ohjelmaan kuului sukupuolta käsittelevä työpaja, jossa keskusteltiin sukupuoleen perustuvista kokemuksista nuorten kotimaissa sekä teatterityöpajoja, joissa käsiteltiin asioita draaman keinoin ja kannustettiin paneutumaan syvemmin aiheeseen. Lopullinen esitys koostui osallistujien luomista kohtauksista, jotka pohjautuivat ohjaajan alullepanemiin harjoituksiin. Yksi hankkeen menestystekijöistä olikin se, että toiminnan järjestäminen ja suunnittelu oli nuorten omissa käsissä.

Eräs fasilitaattoreista kuvasikin ajatusta näin: ”Emme halunneet keskittyä aktivismiin tai mielenosoituksiin. Halusimme osoittaa, että jokainen voi aloittaa oman pienen vallankumouksensa, innoittaa muita, muuttaa asioita omassa ympäristössään.” Vaihto-ohjelman tapahtumapaikka oli Destelheiden nuoriso- taide- ja luovuuskeskus Belgian Flanderissa kesällä 2018. Hankkeen alkusysäys tuli eurooppalaiselta vapaaehtoistyöntekijältä, joka teki harjoittelunsa Destelheidessä edellisenä kesänä tutkien teatterin ja ihmisoikeuskasvatuksen yhdistämistä.