Yhteenliittymillä pyritään vahvistamaan Euroopan innovointikykyä tehostamalla yhdessä innovointia ja tiedonkulkua korkeakoulutuksen, ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen sekä laajemman sosioekonomisen toimintaympäristön, myös tutkimuksen, keskuudessa.
Teacher Academies -toiminnolla tuetaan opettajankoulutuksen järjestäjien, julkisten viranomaisten ja sidosryhmien eurooppalaisia kumppanuuksia.
Teacher Academies -toimijat kehittävät eurooppalaista ja kansainvälistä perspektiiviä opettajien koulutukseen.
Aloitteella tuetaan ammatillisen koulutuksen huippuyksiköiden eurooppalaisten foorumien perustamista ja kehittämistä. Näillä edistetään alueellista kehitystä, innovointia ja älykkään erikoistumisen strategioita sekä kansainvälisten yhteistyöverkostojen kehittämistä.
Verkostot ovat avoimia maille, joiden ammatillisen koulutuksen huippuyksiköiden järjestelmä on pitkälle kehittynyt, sekä maille, jotka ovat kehittämässä vastaavia lähestymistapoja.
Hankkeet ovat kansainvälisiä yhteistyökumppanuushankkeita EU:n jäsenmaiden, ohjelmaan assosioituneiden kolmansien maiden ja ohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden nuorisoalalla toimivien organisaatioiden välillä.
Hankkeilla tuetaan kansainvälistä vaihtoa, yhteistyötä ja poliittista vuoropuhelua nuorisotoiminnan ja epävirallisen oppimisen alalla ja vahvistetaan kestävää sosioekonomista kehitystä ja nuorten hyvinvointia.
Hankkeiden avulla pyritään
• antamaan nuorille tilaisuuksia sitoutua ja oppia osallistumaan kansalaisyhteiskunnan toimintaan
Erasmus Mundus -maisteriohjelmat (EMJM) ovat korkean tason integroituja transnationaalisia maisteritason opinto-ohjelmia. Ne lisäävät eurooppalaisen korkeakoulutuksen vetovoimaa ja laadukkuutta maailmanlaajuisesti ja houkuttelevat lahjakkuuksia Eurooppaan.
Pienimuotoisilla kumppanuushankkeilla on tarkoitus tuoda Erasmus+ -ohjelma myös sellaisten pienimuotoisten toimijoiden ja yksityishenkilöiden ulottuville, joita on vaikea tavoittaa yleissivistävän koulutuksen, aikuiskoulutuksen, ammatillisen koulutuksen ja nuorisotoiminnan aloilla.
Avustusmäärät ovat pienempiä, hankkeiden kesto lyhyempi ja hallinnolliset vaatimukset yksinkertaisempia.
Avustukset ovat erityisen merkityksellisiä Erasmus+ -ohjelman uusille tulokkaille, erityisesti organisaatioille, joiden organisatoriset valmiudet ovat heikommat.
Kumppanuushankkeiden avulla organisaatiot voivat
- parantaa toimintansa laatua ja tarkoituksenmukaisuutta
- kehittää ja vahvistaa kumppaniverkostojaan
- lisätä valmiuksiaan toimia yhdessä kansainvälisellä tasolla
- vahvistaa toimintansa kansainvälistymistä
- jakaa ja kehittää uusia käytäntöjä ja ideoita
Kumppanuushankkeilla on tarkoitus tukea innovatiivisten käytäntöjen kehittämistä ja toteuttaa yhteisiä aloitteita, joilla edistetään yhteistyötä, vertaisoppimista ja kokemusten vaihtoa Euroopan tasolla.
Virtuaalisissa vaihdoissa ihmiset kohtaavat verkon välityksellä.
Niillä edistetään kulttuurienvälistä vuoropuhelua ja pehmeiden taitojen kehittämistä ohjelmaan assosioitumattomien kolmansien maiden, EU:n jäsenmaiden ja ohjelmaan assosioituneiden kolmansien maiden kansalaisten välillä.
Ne toteutetaan pienissä ryhmissä, ja niitä ohjaa aina koulutettu fasilitaattori.
Hankkeet ovat virallisen koulutuksen ulkopuolisia toimintoja, joilla edistetään nuorten osallistumista Euroopan demokraattiseen toimintaan.
Hankkeilla pyritään
Vapaaehtoistiimit ensisijaisilla aloilla ovat laajamittaisia suuren vaikutuksen hankkeita, joihin osallistuu nuoria vähintään kahdesta eri maasta. Ne ovat lyhyen aikavälin toimia, joilla vastataan yhteisiin eurooppalaisiin haasteisiin EU:n tasolla vuosittain määritellyillä politiikanaloilla.
Hakemuksissa voidaan esittää toimia, joilla