Tukea myönnetään eurooppalaisille festivaaleille, joiden ohjelmistosta merkittävä osa koostuu muista kuin kotimaisista eurooppalaisista audiovisuaalisista teoksista. Festivaalien tulee pyrkiä laajentamaan ja uudistamaan yleisöään, kehittämään kekseliäitä tapoja yleisön tavoittamiseen sekä toteuttamaan nuorille yleisölle suunnattuja aloitteita.
|
Total budget
2,44 miljardia euroa
Dates
2021–2027
Grant / loan size
27 000–75 000 euroa riippuen ohjelmistossa olevien eurooppalaisten lyhytelokuvien määrästä.
Who can apply
Tukea voidaan hakea festivaaleihin,
• joilla on selkeät kuratointi-, hallinnointi- ja valintamenettelyt sekä yleisölle, akkreditoiduille alan ammattilaisille ja lehdistölle tarkoitetut näytökset
• joiden ohjelmistosta vähintään puolet on muita kuin kyseisessä maassa tuotettuja eurooppalaisia elokuva- ja av-tuotantoja MEDIA-lohkoon osallistuvista maista ja joissa on edustettuna vähintään 15 näistä maista, myös alhaisen kapasiteetin maita
• jotka on järjestetty vähintään kolme kertaa vuoden 2022 joulukuuhun mennessä.
Muut yhteisöt voivat osallistua konsortion muihin tehtäviin liitännäiskumppaneina, alihankkijoina, kolmansina osapuolina, jotka antavat luontoissuorituksia, ja muina vastaavina (ks. kohta 13).

No. of partners needed
Vain yksittäisten hakijoiden hakemukset hyväksytään.
Sector
Organisation
Need
Name of the programme or initiative
Who is in charge?
Type of support
How to access
Ehdotuspyynnöt
More info on the programme
Total initiative budget
10 miljoonaa euroa
Version
0.0.0
Sector count
1
Organisation count
5
Need count
5