Tavoitteena on edistää ja tukea uusien eurooppalaisten elokuvien levitystä tuotantomaan ulkopuolella tarjoamalla rahoitusta eurooppalaisille myyntiedustajille. Rahoitus on tarkoitettu edelleen investoitavaksi uusien muissa Euroopan maissa tuotettujen elokuvien hankintaan, markkinointiin ja levitykseen (myös verkossa), ja sitä myönnetään elokuvien markkinoilla saavuttaman menestyksen perusteella. |
Eurooppalaisella slate-kehittämistuella (European Slate Development) edistetään eurooppalaisten riippumattomien tuotantoyhtiöiden kilpailukykyä ja taloudellista painoarvoa markkinoilla. Tuella parannetaan audiovisuaalialan tuottajien valmiuksia kehittää hankkeita, joilla on levityspotentiaalia Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella. Lisäksi sillä helpotetaan eurooppalaisten ja kansainvälisten yhteistuotantojen toteuttamista.
Tavoitteena on tukea yleisötyötä ja yleisön osallistumista edistäviä aloitteita, kuten erityisesti nuorille suunnattuja elokuvakasvatustoimia.
|
Innovatiiviset välineet ja liiketoimintamallit -toimen tavoitteena on vahvistaa eurooppalaisten toimijoiden kilpailukykyä, skaalautuvuutta ja kestävyyttä, parantaa eurooppalaisten teosten näkyvyyttä ja tavoittaa laajempia yleisöjä digiympäristössä. Tavoitteena on tukea projekteja, jotka keskittyvät audiovisuaalialan erityishaasteisiin, kuten löydettävyyteen, julkaisuikkunoiden jaksottamiseen, rahoitukseen ja alueellisuuteen, jotta eurooppalaiset teokset olisivat vahvasti ja näkyvästi esillä verkossa ja laajan yleisön saatavilla eri maissa. |
Televisio- ja verkkosisältöä tukemalla parannetaan audiovisuaalialan tuottajien valmiuksia kehittää hankkeita, joilla on levityspotentiaalia Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella, sekä edistetään eurooppalaisten ja kansainvälisten yhteistuotantojen toteuttamista televisio- ja verkkosisällön aloilla.
Solidaarisuushanke on nuorten itsensä ideoima, kehittämä ja toteuttama, voittoa tavoittelematon solidaarisuustoimi, jonka kesto on 2–12 kuukautta. Hankkeessa on mukana vähintään viisi nuorta. Nuoret tarkastelevat selkeästi yksilöityä aihetta päivittäisissä toimissa, joihin ryhmän kaikki jäsenet osallistuvat. Solidaarisuushankkeissa ratkotaan yhteisöjen keskeisiä haasteita, tarvittaessa myös raja-alueilla yhdessä todettuja haasteita. Hankkeiden olisi tuotettava selkeää eurooppalaista lisäarvoa.
Tältä lohkolta myönnettävällä rahoituksella kehitetään arvojen ja oikeuksien edistämisen alalla toimivien riippumattomien kansalaisjärjestöjen valmiuksia, kun niiden toimilla edistetään EU:n oikeuden ja EU:n perusoikeuskirjan mukaisten oikeuksien strategista täytäntöönpanoa.
Järjestöjen toiminnalla kehitetään edunvalvonta- ja muita valvontatoimia, edistetään ja suojataan EU:n arvoja ja lisätään tietoisuutta niistä paikallisella, alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Toiminnon tavoitteena on lieventää covid-19-pandemian nuoriin kohdistuvia sosioekonomisia vaikutuksia pääasiassa kehittämällä nuorisoalan valmiuksia ja edistämällä sen toipumista erityisillä toimilla, sekä vahvistamalla yhteisvastuuta ja osallistavuutta.
Hankkeilla luodaan verkostoja tukemaan alueellista kumppanuutta ja annetaan eurooppalaisille nuorille mahdollisuuksia perustaa yhteishankkeita, järjestää vaihtoja ja edistää mm. nuoriso-ohjaajien sekä kasvokkain että verkossa tapahtuvaa koulutusta.
Yhteenliittymillä pyritään vahvistamaan Euroopan innovointikykyä tehostamalla yhdessä innovointia ja tiedonkulkua korkeakoulutuksen, ammatillisen perus- ja jatkokoulutuksen sekä laajemman sosioekonomisen toimintaympäristön, myös tutkimuksen, keskuudessa.
Teacher Academies -toiminnolla tuetaan opettajankoulutuksen järjestäjien, julkisten viranomaisten ja sidosryhmien eurooppalaisia kumppanuuksia.
Teacher Academies -toimijat kehittävät eurooppalaista ja kansainvälistä perspektiiviä opettajien koulutukseen.