Skip to main content

Culture and Creativity

Kulttuuriperintö ja koulutus

EU:n kansalaisista 88 prosenttia on sitä mieltä, että Euroopan kulttuuriperintöä olisi opetettava kouluissa, koska se kuuluu historiaamme ja kulttuuriimme. Tämä kävi ilmi vuonna 2017 tehdystä kulttuuriperintöä käsittelevästä erityiseurobarometrikyselystä.

Euroopan komissio toimii tämän yleisen näkemyksen mukaisesti. Se pyrkii lisäämään tietoisuutta Euroopan kulttuuriperinnöstä koulutuksen avulla ja parantamaan Erasmus+ -ohjelman vaikuttavuutta tällä osa-alueella.

Kulttuuriperintökasvatus

Kulttuuriperintökasvatuksen perusajatuksena on tarjota mahdollisuuksia oppia uusia käsitteitä ja taitoja. Oppijat pääsevät tutustumaan kulttuuriperintöön joko suorien kokemusten tai analysoinnin kautta. Tällä tavoin he saavat tietoa, henkisiä taitoja ja laajempaa osaamista esimerkiksi kulttuuriperinnön ylläpitämisestä tai yhteiskunnallisesta hyvinvoinnista.

Kulttuuriperintökasvatuksen tukeminen oli yksi kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden tavoitteista, ja toiminta jatkuu yhä kulttuuriperintöä koskevan eurooppalaisen toimintakehyksen kautta.

Useat aloitteet ja resurssit liittyvät kulttuuriperinnön opettamiseen koulussa:

eTwinning

ETwinning-portaali on eurooppalaisten koulujen yhteistyösivusto.

Kulttuuriperinnön tulkinnasta ja oppimisesta kiinnostuneille opettajille on saatavilla eTwinning-verkkokirja ”Opimme menneestä ja luomme uutta”. Kirja sisältää muun muassa

  • 20 ideaa ja harjoitusta kulttuuriperinnön käsittelyyn luokissa
  • 24 esimerkkiä innostavista eTwinning-hankkeista (3–19-vuotiaille oppilaille ja opiskelijoille)
  • esimerkkejä eTwinning-kouluista, jotka kuuluvat Unesco-kouluverkostoon (UNESCO ASPnet – Associated Schools Network).

Lue lisää eTwinning-hankkeesta.

Kouluopetuksen eurooppalainen verkkofoorumi – School Education Gateway

Kouluopetuksen eurooppalainen verkkofoorumi on kohtaamispaikka kouluopetuksen ammattilaisille. Foorumi tarjoaa työpajoja ja tietoa, jotka auttavat tuomaan kulttuuriperintöaiheet mukaan eurooppalaisten koulujen oppisisältöihin.

Tutustu School Education Gateway -foorumiin.

Työkalupakki opettajille

Tämä työkalupakki kehitettiin kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden aikana.

Muita oppimateriaaleja on saatavilla Oppisoppi-sivustolla.

Esimerkkejä hankkeista

Dive Into Heritage – Sukellus perintöön

Euroopan kulttuuriperinnön teemavuotena kehitetyssä Dive Into Heritage -hankkeessa vapaaehtoiset osallistuivat muun muassa koulutuksiin, tapaamisiin ja matkoihin. Niiden avulla he oppivat ymmärtämään kulttuurin rikkautta ja ottamaan vastuuta kulttuuriperinnön suojelemisesta, ylläpitämisestä ja siirtämisestä tuleville sukupolville. Euroopan unioni rahoitti hanketta Erasmus+ -ohjelmasta.

Lue lisää Dive Into Heritage -hankkeesta.

EU:n ja Unescon nuorisohanke

EU:n ja Unescon yhteisessä hankkeessa "Engaging Youth for an Inclusive and Sustainable Europe" autetaan kouluja kartoittamaan kouluyhteisön aineetonta kulttuuriperintöä ja sisällyttämään sen opetussuunnitelmiin. Kaikkiaan kymmenessä koulussa toteutettiin pilottihankkeita Unescon kouluttajan ohjauksessa. Hankkeen tuotoksena luodaan aineistoja, jotka perustuvat kouluissa toteutetun kyselyn tuloksiin ja pilottihankkeista saatuihin kokemuksiin. Tarkoituksena on auttaa opettajia sisällyttämään aineetonta kulttuuriperintöä opetussuunnitelmaan ja sen ulkopuoliseen toimintaan. Aineistot otetaan käyttöön piakkoin.

Tutustu videoihin ja muihin materiaaleihin hankkeen verkkosivuilla.

INCREAS

INCREAS-hankkeen tavoitteena on lisätä työllistymismahdollisuuksia ja levittää ajatusta kestävästä kulttuuriperinnöstä Euroopassa. Hankkeessa kehitetään innovatiivisia ja luovia koulutusratkaisuja kulttuuriperintöalalle. Osallistujat kehittävät esimerkiksi digitaalisten taitojen osaamiskokonaisuuksia, työpajoja, opintokäyntejä ja strukturoidun vertaisvaihto-ohjelman.

Lisäksi osallistujat perustavat Itävaltaan prototyypin Euroopan kulttuuriperinnön osaamis- ja yhteisökeskuksesta (EUComp-keskus). Keskuksen tarkoituksena on edistää rakennettuun perintöön liittyvää osaamista. Euroopan unioni rahoittaa hanketta Luova Eurooppa -ohjelmasta.

Lue lisää INCREAS-hankkeesta.

Kulttuuriperintö, koulutus ja työelämän roolit (Cultural Heritage Actions to Refine Training, Education and Roles, CHARTER)

Kulttuuriperintöä, koulutusta ja työelämärooleja tutkivassa CHARTER-hankkeessa pyritään tunnistamaan ja kuromaan umpeen koulutuksen ja työelämän välisiä osaamiseroja kehittämällä matriisikartoitustaitoja ja -osaamista kulttuuriperintöalalla. Lisäksi hankkeessa luodaan alakohtainen osaamisstrategia ja kehitetään etenemissuunnitelma kulttuuriperintöalalle.

Euroopan unioni osallistuu hankkeen rahoittamiseen Erasmus+ -ohjelmasta osana alakohtaista osaamisyhteistyötä koskevaa suunnitelmaa.

Lue lisää CHARTER-hankkeesta.

Lisää hanke-esimerkkejä on Erasmus+ -hankkeiden tulosalustalla.