Skip to main content

Culture and Creativity

Julkaistu:

Keychange

Euroopan unionin Luova Eurooppa ‑ohjelmasta tuettu Keychange-hanke on toinen vaihe ohjelmassa, jolla pyritään kehittämään eurooppalaista musiikkialan osaamista. Nykyään se niittää tunnustusta myös sukupuolten tasa-arvoa musiikkiteollisuudessa ajavana kansainvälisenä kampanjana.

Alat:
Maat:
Määrärahat:
Rahoituslähde:
Muusikkoja lavalla

Hankkeella halutaan edistää artistien kehitystä, artistivaihtoja ja innovointia luomalla uusia kansainvälisiä esiintymismahdollisuuksia, parantamalla luovaa yhteistyötä ja kehittämällä eurooppalaisten naismuusikoiden ja musiikkiteollisuuden ammattilaisten valmiuksia. Uudenlaisten ja osallistavien keinojen avulla pyritään tuomaan esille sellaisia luovia ja taloudellisia hyötyjä, joita naispuoliset ammattilaiset voivat saada aikaan eurooppalaisessa musiikkiteollisuudessa.

Hankkeen ytimessä on urakehitysohjelma, joka on suunnattu naisille ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville, jotka työskentelevät musiikkiteollisuudessa. Ohjelmaan kuuluu esiintymisiä, verkostoitumista, koulutusta ja valmiuksien kehittämistä Creative Lab ‑toiminnan avulla. Mukaan on otettu kolme 72 naisen ryhmää, joille ohjelma antaa tilaisuuden valloittaa uusia markkinoita, kasvattaa kansainvälistä tunnettuuttaan ja laajentaa yleisöään Euroopassa ja muualla maailmassa. Creative Lab antaa musiikin luojille mahdollisuuksia tavata edelläkävijäartisteja ja tekniikan, audiovisuaalisen ja muiden alojen yrittäjiä, jotka haluavat muuttaa asioita uusilla toimintatavoilla.

Hankkeessa kehitetään myös tietokantaa, jonka avulla tehtäisiin Keychange-hankkeeseen osallistuvien taitoja tunnetuksi verkostolle, johon kuuluu yli 140 kansainvälistä festivaalia. Lisäksi dynaaminen verkkoalusta tarjoaa oppimismahdollisuuksia ja webinaareja sadoille eurooppalaisille, jotka eivät ole suoraan tekemisissä Keychange-hankkeen kanssa. Hankkeen tärkeä saavutus on ollut sen puitteissa laadittu ja levitetty vetoomus, jolla vaaditaan sukupuolten tasapuolista edustusta festivaaleilla, musiikkialan järjestöissä ja yrityksissä. Vetoomuksen on allekirjoittanut jo yli 500 festivaalia ja musiikkialan toimijaa.